Yhdistyksemme

 

Yhdistyksemme on perustettu vuonna 1923, vuonna 2018 vietettiin siis 95- vuotisjuhlia! Tarkoituksenamme on toimia lasten, nuorten ja perheiden parhaaksi järjestämällä erilaista toimintaa ja edistämällä kunnassamme lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia.

Yhdistykseemme kuuluu noin 300 jäsentä. Hallituksessa toimii puheenjohtajan lisäksi yksitoista aktiivia ja lisäksi toimintaamme tukee tukirinki, josta tarvittaessa saamme apuvoimia mm. tapahtumien ja keräysten järjestämiseen. Hallitus kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa.

Perustoimintaamme ovat esimerkiksi Perhekahvila ja Pomppukerho, jotka ovat kohdennettu alle kouluikäisille lapsille vanhempineen.  Perustoimintaamme kuuluu lisäksi yläkoululaisten tukioppilastoiminnan tukeminen. Järjestämme tapahtumia, retkiä ja konsertteja, osin varainhankintana, osin vain halusta järjestää perheille suunnattuja palveluja. Olemme myös tehneet kunta-aloitteita ja kannanottoja ajankohtaisiin, perheitä koskeviin asioihin.

Otamme mielellämme vastaan ideoita kuntalaisilta toimintamme kehittämiseksi. Ota rohkeasti yhteyttä yhdistyksen hallituksen jäseniin!

Yhdistyksen toimintaa voi tukea liittymällä jäseneksi tai tekemällä lahjoituksen yhdistyksen hyväksi.

Lahjoituksen voi tehdä joko minkä tahansa suuruisena kertalahjoituksena tai merkkipäivälahjoituksena, jolloin voi pyytää läheisiään tekemään lahjoituksen MLL:n  Oriveden yhdistyksen hyväksi.

MLL:n Oriveden yhdistys ottaa vastaan myös testamenttilahjoituksia, jotka käytetään Oriveden seudun lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi. Testamentin voi osoittaa haluamaansa kohteeseen tai se voidaan käyttää yleiseen yhdistyksen toimintaan.

Lahjoitusasioissa voi ottaa yhteyttä yhdistyksen puheenjohtajaan.

 

Tervetuloa mukaan toimintaan!
 

 

Jos haluat liittyä tukirinkiin ja olla apunamme mm. tapahtumien järjestelyissä, ota yhteyttä yhdistyksen tukirinkivastaavaan Liisa-Maaria Lenkkeriin (liisamaarialenkkeri@gmail.com) niin lisäämme Sinut tukirinkilistallemme!
Tukirinkitoiminnassa on mahdollista tehdä vapaaehtoistyötä silloin, kun se itselle sopii. Tukirinkiin ilmoittautuneille lähetetään muutaman kuukauden välein sähköpostiviesti, jossa kerrotaan tulevista tapahtumista ja jonka jälkeen on mahdollista halutessaan ilmoittautua itselle sopivaan tapahtumaan avuksi.